lauantai 5. elokuuta 2017

Koristeheiniä



Eräällä taimimyymälävierailulla miesystäväni alkoi spontaanisti suunnitella koristeheinäryhmää mökin puutarhaan. Minustakin koristeheinät ovat viehättäviä, mutta silti täytyi muutaman viikon ajan miettiä, ennenkuin innostuin asiasta. Paikaksi valikoitui kaivonrenkaan ympäristö. Paikka on puolivarjoinen, osin iltapäivisin paahteinenkin. 





Kaivoin esiin tontin reunoilta isoja kiviä ja kärräsin ne kaivonrenkaan luo. Peitin nurmikon sanomalehdillä ja ohuella kerroksella kompostimultaa. Asettelin kivet sanomalehtien päälle istutusalueen reunukseksi. Kasvualustaksi laitoin pussista puutarhamultaa, jota kevensin melkein puolet hiekalla.



Taimimyymälässä kului paljon aikaa koristeheinien valintaan. Minä olisin halunnut mukaan kukkiakin, mutta miesystäni pysyi tiukkana, vain tähtililja ja laukkaneilikka kelpasivat. Löysimme myös mukavan näköisiä ratamoita; soikkoratamo ja heinäratamo. Koristeheiniksi tuli sininata, elefanttiheinä Little Zepra, kirjopuntarpää, japaninsara ja hurmesilkkiheinä.





Suunnitelma oli miehen, mutta toteutus tietenkin mökin puutarhamyyrän eli minun... No kivien kantamisessa sain vähän apua :) Kaivonrenkaassa on tänä vuonna köynnöskrassia, gladioluksia, japaninhumalaa ja päivänsineä.




Tämä puoli on iltapäivisin jopa paahteinen. Siinä on laukkaneilikka, heinäratamo, sininata, elefanttiheinä ja kirjopuntarpää.




Tämä puoli on puolivarjoinen. Siihen laitoimme japaninsaraa, hurmesilkkiheinää, soikkoratamon ja tähtililjan. Rottinkipenkillä taustalla on hollanninkurjenmiekkoja.




Soikkoratamon kukkatähkä on viehättävä.




Tähtililjan lajike on Elegans.

Aika näyttää, mitkä koristeheinistä viihtyvät tässä paikassa. Joukkoon voisi istuttaa joitakin kevätkukkijoitakin esimerkiksi kirjopikarililjaa...


Mukavaa viikonlopun jatkoa!





12 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen kokeilu. Saa nähdä, miten nuo talvehtivat. Minullakaan ei ole oikein kokemuksia noista heinistä, vaikka kyllä kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritimme valita talvenkestäviä lajeja, mutta eihän näistä tiedä. Lisäksi oli vaikea kuvitella, kuinka paljon nämä leviävät, kun ei ole aiempaa kokemusta.

      Poista
  2. Kauniilta näyttää. Koristeheinät ovat todella tyylikkäitä. Toivottavasti talvetus onnistuu hyvin, minulla aika moni heinä paleltui. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ensi talvi olisi sopivan luminen. Jos heinät eivät menesty, minulle tulee hyvä syy korvata ne sopivilla perennoilla... 🙄

      Poista
  3. Minunkin mies tykkää noista heinistä. Mökillä on paria sorttia, mutta pitäsi hieman miettiä minne laittaisi lisää, ja toki kotitontilekin niitä voisi lisätä. Tehdä tuolla lailla isompi ryhmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ehkä vähän liian moderni ryhmä vanhan mökin pihaan, mutta sitä oli kiva tehdä yhdessä 😊

      Poista
  4. Hieno yhdistelmä heiniä ja on mielenkiintoista nähdä miten kasvavat. Nyt on kyllä hyvä aika istutella kasveja kun luonto pitää huolen kastelusta. Mukavaa sunnuntaipäivää ja alkavaa viikkoa. Terkuin Katja https://paleredrose.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. Heinät ovat ihania, herkkiä... toivottavasti heinäsi selviävät talven yli..! kaunis on myös viimeisen kuvan tähtililja!

    VastaaPoista
  6. Ihania kukkia ja kasveja. Meillä myös viherrakentaminen edessä keväällä. Suuremmat kaivuutyöt, ja laitetaan koko piha uuteen uskoon. Kovasti jo odotan projektia. https://www.juureva.pro/palvelut/piharakentaminen

    VastaaPoista
  7. Vaimo on myös tuosta viherrakentamisesta puhunut. Voi olla, että se pitää kesällä hoitaa. Minulle itselle tärkeää on, että saisimme siirtonurmikon. Saa hän sitten suunnitella puutarhan. https://www.satakunnanviherpalvelu.fi/palvelut

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!