Kävimme viime viikolla kolmen päivän reissulla Berliinissä. Siellä oli jo ihan kesä. Lämpötila oli lähes hellelukemissa. Kastanjapuut, syreenit ja monet muut pensaat olivat parhaimmillaan kukassa. Kävimme myös Berliinin kasvitieteellisessä puutarhassa. Siellä ihastuin kiinan pensaspioneihin eli puupioneihin.
Ryhmä kerrottuja puupioneita.
Puiston varjossa puupionit olivat vielä nupulla.
Ihana punainen...
Kerrottuja ihanuuksia
Pensaat olivat aika korkeita, noin 70 senttisiä.
Kasvitieteellisen puutarhan atsaleoja.
Yltäkylläistä kauneutta...
Atsaleat eri väreissään.
Kaunis punainen
Kastanjapuut olivat parhaimmillaan kukassa. Niitä näki kaupungilla paljon.
Punakukkaisia kastajapuita Alexanderplatzilla.
Lisää kuvia luvassa...
Niin kaunista! Kävin kaksi vuotta sitten Berliinin kasvitieteellisessä ja vietin siellä vain muutaman tunnin. Ei riittänyt kuin päältä raapaisuun. Kevät voisi olla ajankohtana vielä hienompi.
VastaaPoistaIhania sävyjä noissa puupioneissa! Ja atsaleoissa, oi että ne osaavatkin olla aivan täynnä kukkia ♥
VastaaPoistaIhania kuvia! Upeita nuo puupionit! Juuri eilen pyörittelin taimikaupassa puupionin taimia ja mietin, että pitäisikö hankkia:)
VastaaPoistaPionit on niin kauniita!
VastaaPoistaUpeaa! Minulla olisi ollut helluntaiviikonloppuna työmatka Berliiniin mutta jouduin perumaan sen omien asioiden vuoksi. Työkaveri parhaillaan Berliinissä ihastelemassa tuota kukkaloistoa. Ehkäpä pääsen sinne sitten ensi keväänä. Kiitos kun jaoit kauniit kukkaiset kuvat täällä. ~Katja
VastaaPoistaMinulla oli Berliinistä alunperin mielikuva harmaana betonikaupunkina, mutta nyt se näyttäytyi alkukesän väreissä ihastuttavana puutarhakaupunkina. Ja kyllä tuollainen puupioni täytyy hankkia...
Poista