keskiviikko 8. huhtikuuta 2020

Parvekkeella



Lasitetulla parvekkeella on jo kasvamassa vaikka mitä. Ruukutin gladiolukset, soihtuliljat, kruunuvuokot ja daaliat olohuoneen ikkunalle jo maaliskuussa. Kun mullasta alkoi pilkistellä vihreää, siirsin ruukut parvekkeelle, sillä kerrostalossa ei ole muuta valoisaa ja viileää paikkaa taimille. Tässä on ollut muutama napakka pakkasyö, mutta taimet eivät näytä kärsineen ( ei daaliakaan) eli pakkanen on pysynyt  parvekelasien ulkopuolella. Puutarhaliikkeestä kävin vielä hakemassa muutaman kylmää kestävän kevätkukkijan silmäniloksi taimiruukkujen joukkoon.


Riippaorvokki  Viola hederacea on aivan ihastuttava! Pikkuinen kukka muistuttaa suo-orvokkia. Laitoin kasvin isoon ruukkuun ja se on alkanut leviämään siinä kylmästä huolimatta. Odotan, että kesällä tämä täyttää koko ruukun ja rönsyilee laitojen yli.




Suloinen orvokki taustallaan ystävänpäiväksi saamani ruusu.




Toisessa ruukussa on perunanarsissi Bridal Crown ja tulppaani Rococo. Tulppaani on jo melkein kokonaan värittynyt ja perunanarsissikin availee nuppujaan ihmeen lyhyessä varressa.




Sipulit laitan kukinnan jälkeen mökillä maahan, ehkä kukkivat ensi vuonna uudestaan.


Mukavaa pääsiäisviikkoa!



6 kommenttia:

  1. Aivan ihastuttavia kukkia! Hyvää kevään odotusta!

    VastaaPoista
  2. Ihanat parvekekukat! Lasitettu parveke on loistokeksintö. Tänä talvena tarkkailin, millaisia lämpötiloja jää mittarin muistiin parvekkeen sisä- ja ulkopuolelle. Yön alimmissa lämpötiloissa on helpostikin 6 asteen ero! Eipä ihme, että lasitetulle parvekkeelle voi viedä taimia ja jättää kasveja pakkasöiksikin.
    Riippaorvokki on niin suloinen! Minulla se kasvaa tällä hetkellä makuuhuoneessa, pääsee kesäksi ulos, mutta varjoisaan paikkaan. Se kaipaa aika paljon vettä (sikälikin muistuttaa suo-orvokkia). Se on viihtynyt jo monta vuotta niin, että viettää talvet sisällä.

    VastaaPoista
  3. Tulppaani Rococo on aika mahtavan näköinen. Kuin erilainen nuori kaunotarten joukossa. Toivottavasti saat sen kukkimaan tulevina vuosina puutarhassasi.
    Hyvä, että mainitsit daaliat. Ulos niillä ei vielä ole kiire, mutta vähitellen voisi alkaa niitä multaan laittaa.

    VastaaPoista
  4. OIKEIN RAUHALLISTA JA SIUNATTUA PÄÄSIÄISEN
    AIKAA TEILLE ❤️

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!