keskiviikko 26. elokuuta 2020

Perhosia!

 

Viikonloppuna oli mökkipuutarhassa ennätysmäärä perhosia. Varsinkin perjantai oli oikea perhospäivä. Laskin yli 20 perhosta nauttimassa puutarhan antimista. Nokkosperhosia oli ilahduttavan paljon. Myös keisarinviitat ovat löytäneet puutarhani mesikasvit. Parhaiten perhosille kelpaavat soihtu- ja kallionauhus, oregano ja maksaruohot. Näin niitä myös syysleimuissa ja helminukkajäkkärässä.



Neitoperhosia ei ole tänä vuonna näkynyt montaa. Perjantaina niitäkin oli kolme yksilöä.




Keisarinviitta on jo aika kulahtanut.




Valkoisia kaaliperhosia ja sitruunaperhosiakin näkyi.




Oregano maistui nokkosperhosille. Sitä kasvaa useammassa paikassa, sillä se kylväytyy helposti itsekseen. En pane ollenkaan pahakseni sen ilmaantumista kukkapenkkeihin, sillä kasvi on kaunis, käytän sitä mausteena ja perhoset ja muut pölyttäjät tykkäävät siitä.




Tässä on taustalla kamkatsanmaksaruoho, joka sekin on hyvä mesikasvi.




Kallionauhusta kasvaa aamuauringon puolella mökin takana ja iltapäiväauringon puolella mökin edessä. Näin auringossa viihtyvillä perhosilla on mieluinen ruokailupaikka koko päivän ajan. 




Keisarinviittoja näkyi pihassa parhaimmillaan kolme yksilöä.


2 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia perhosista, niiden touhuja on kiva seurata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen kerännyt pihaani perhosia houkuttelevia kasveja ja on ihanaa, kun perhosia tulee :)

      Poista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!