torstai 9. syyskuuta 2021

Narsissitupakka

 


Olen aina ihaillut englantilaisissa puutarhaohjelmissa näkyviä narsissitupakoita. Kasvi on korkea ja rennon ja luonnollisen oloinen. Sen taimia ei ole kuitenkaan näkynyt puutarhamyymälöissä, jotta olisi päässyt kokeilemaan sitä omassa puutarhassani. Tänä keväänä löysin narsissitupakan siemeniä ja uskaltauduin kokeilemaan esikasvatusta. 

En juurikaan harrasta pitkää esikasvatusta vaativia kasveja, sillä minulla ei ole sopivaa viileää valoisaa tilaa. Kylvin narsissitupakan siemenet 15.3. Yritin laittaa pieniä siemeniä vain harvakseltaan kylvölaatikkoon, mutta aika tiheä kylvös siitä tuli. Siemenet itivät ja taimet kasvoivat hyvin ja venymättä ihan normaalissa huoneenlämmössä valoisalla ikkunalla. 12.5. koulin taimet omiin ruukkuihin ja ne alkoivat kasvaa nopeammin. 

2.6. istutin taimia ruukkuihin ja kukkapenkkeihin eri puolille puutarhaa. Parhaiten narsissitupakka kasvoi aurinkoisella seinustalla voimakkaassa, kompostilla parannetussa kasvualustassa. Aurinkoisessa, kevyemmässä kasvualustassa se ei lähtenyt ollenkaan kasvamaan -syynä voi olla myös helteiset säät ja se, etten muistanut kastella sitä tässä kasvupaikassa...



Aurinkoisella seinustalla nuput tulivat esiin 13.7.




Kasvit olivat kukassa 17.7.




Tuoksuvat, nuokkuvat kukinnot olivat juuri niin ihanat, kuin olin odottanutkin!




Puolivarjoisassa kasvupaikassa, jossa myös on vahva maa, kasvi alkoi kukkia 20.8.




Narsissitupakka on jatkanut kukintaa syksyyn asti. Tämä kuva on otettu 28.8. 




Tämä kuva on otettu 11.9. Vaalenevista lehdistä näkee, että kasvi olisi tarvinnut vielä syksylläkin lannoitekastelua...



Kasvi on helppo kasvattaa siemenestä ja muutenkin helppohoitoinen. Olen nyppinyt kuihtuneet kukat pois ja laittanut kastelulannoitetta kasteluveteen kerran viikossa. Kasvi pysyy hyvin ryhdissään ilman tukea. Itse asiassa sidoin joitain samassa astiassa kasvavia gladioluksia narsissitupakan varsiin ja hyvin pysyivät pystyssä nekin. Kasvatan tätä ehdottomasti myös ensi kesänä!





6 kommenttia:

  1. Narsissitupakka olisi todella ihana perhos- ja kiitäjäkasvi! Kerran kylvin tupakkaa, jonka luulin olevan tuota, mutta se olikin joku limenvihreäkukkainen koristetupakka :-D
    Koska se on hyvä perhoskasvi, sitä myy Sotkamon Taimisto, kävin siellä nimittäin elokuussa ja taimistoyrittäjä kertoi lähettävänsä narsissitupakan taimia kymmenittäin perhosharrastajille. Pitäisi itsekin joko kylvää tai tilata taimia ensi vuonna. Jos taimiston myymät taimet ovat pieniä kennotaimia ja edullisia, olisi se ehkä helpompi. Juuri tuo esikasvatustilaongelma ja sekin, että suhaan kaupungin ja saarikodin väliä.

    VastaaPoista
  2. Voi että, miten upea kasvi. Kiitos tästä vinkistä, on minulle ihan tuntematon kasvi. Mutta ehdottomasti laitan tätä ensi kesänä. Mukavaa tulevaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Kaunis kesäkukka, jolla näköjään runsaasti hyviä ominaisuuksia. Pitääpä laittaa vinkkivihkoon. Josko löytäisi keväällä siemeniä.

    VastaaPoista
  4. Kaunis kukka ja hyvä tuo Sailan tieto, että on perhosten houkuttelija.

    VastaaPoista
  5. Tämä on ollut jo vuosia lempparini ja vaikka esikasvatus on pitkä prosessi niin kyllä kaikki vaiva palkitaan. Mietin itsekin tuota lehtien vaalenemista kun olisin luullut omassa maassani ravinteiden riittävän ja silti vaaleni lehdet samalla tavalla. Meillä kasvaa isossa uudessa penkissä jossa on uutta Metsäpirtin kompostimultaa. En tohtinut lannoittaa mitenkään kun esim. daaliat kasvoivat samassa penkissä komeiksi ilman lannoitusta. Nyt vaan omat siemenet sitten talteen. Niiden itävyys ei ole vuosia kestävää mutta joka vuosi kun kerää uudet siemenet niin oman kannan saa hyvin pysymään kierrossa👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloin miettiä tuota lehtien vaalenemista uudestaan, kun kuulin, että tämä voisi olla myös monivuotinen, jos talvettaa juurakon viileässä. Ehkä se kerää ravinteita talteen juurakkoon...? Siementen keruu varmasti kannattaisi, kiitos vinkistä!

      Poista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!