torstai 3. heinäkuuta 2025

Ennen sadetta


Tälle päivälle oli luvassa kovaa sadetta. Ajelin eilen mökille kesken työviikon ja kuvasin kukkia, kun ne vielä seisoivat ryhdikkäinä.



Porkkalan kartanon kurjenmiekkakin on päässyt kukkaan. Taustalla kukkivat taatankurjenmiekka ja Flavescens. Isotähtiputki sopii hyvin niiden kaveriksi.




Porkkalan kurjenmiekan kauniit sävyt.




Siperian kurjenmiekka kukkii tänä vuonna runsaasti.



Ensimmäinen pioni oli ehtinyt kukkaan. Kaksi muuta pioniani olivat vielä ennen sadetta onneksi nupulla.




Kyläkurjenpolvea kasvaa nyt kahdessa paikassa. Tämä ei onneksi ole voimakkaasti leviävä.




Harjaneilikoiden kukat avautuvat. Keltasauramo on vielä nupulla.




Karvasinilatva kukkii matalampana kuin lehtosinilatva. kukka on myös hieman isompi.




Huopaohdakkeet avautuvat. Tämän vuoden sateissa niiden varret ovat venyneet huikean korkeiksi.




Nurmikohokki




Ensimmäiset sormustikukatkin alkavat avautua.




Tänä aamuna olin aamu-uinnilla, kun sade alkoi ja kyllä sitä vettä sitten tulikin. 25 ml oli tullut sademittariin.
























6 kommenttia:

  1. Ohhoh, onpa teillä satanut. Turvallista myrsky-yötä!
    Ihania, kauniin värisiä kukkia, upea tuo Porkkalan kartanon kurjenmiekka.

    VastaaPoista
  2. Ihania värisävyjä on kukissasi, ja aamu-uinnin jälkeen mielessäsi virkeyttä, luulen minä.

    VastaaPoista
  3. Meilläkin on juhannusviikosta alkaen satanut todella paljon ja usein. Ja nyt tuulee kovaa. Hyvä, että sait ikuistettua kauniit kukkijat ja toivottavasti myrsky ei katko kukkiasi.

    VastaaPoista
  4. Huh, tulipa siellä vettä. Meillä myrsky alkoi yöllä, mutta vettä tuli vain hivenen. Onneksi, sillä pelkästin sadetta pionien vuoksi.

    VastaaPoista
  5. Itsekseen pärjäävät perennat sopivat mökkimaisemaan niin hyvin. Kukoistavat ennen ja jälkeen sateen.

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!