Kävin kaksi viikkoa sitten Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Lokakuun lopulla siellä oli vielä kaunista ruskaa ja moni kasvi kukassa. Nyt nopea talventulo on muuttanut sielläkin maiseman ihan toisenlaiseksi. Minulla oli käytössä vain kännykän kamera, jonka käyttö on minulla vielä hakusessa, kuten kuvista näkee...
Keltaisena hehkuva ruska toi aurinkoa pilviseenkin päivään.
Euroopanpyökin kaunismuotoisia lehtiä.
Kasvihuoneet
Latva-artisokan nuput olivat ihan valtavan kokoisia.
Tarhatuoksukärhö Sweet Summer Love kukki täyttä päätä.
Tulikuusama Dropmore Scarlet
Punaluppio
Päivänsilmä on hyvä syyskukkija. Mökilläkin nämä kukkivat pakkasiin saakka.
Sinipiikkiputki
Kasvitieteellisen museon seinustalta löytyi kaikesta päätellen hyvin vanha tataarivaahtera.
Viehättävät puistonpenkit.
Mukavaa viikonloppua kaikille!























































