lauantai 23. maaliskuuta 2013

Teiskon kirkko ja Teiskolan kartano

 
Kävin viime viikonloppuna Tampereen Teiskossa ja kuvasin paikallisia maamerkkejä aurinkoisessa säässä.
 
Teiskon punaiseksi maalattu puukirkko on valmistunut 1788 ja sen barokkitylinen kellotapuli kymmenen vuotta myöhemmin. Kirkko sijaitsee hienolla paikalla Kirkkojärven rannalla. Isäni suku on kotoisin Teiskosta. Hänet, isovanhempani ja isoisovanhempani on haudattu kirkon ympärillä olevalle kauniille hautausmaalle.
 
 
 
 

 
 
 
Teiskolan kartano sijaitsee ihan Ruovedelle menevän Terälahdentien varressa Teiskolanlahden rannalla. Etsin kartanosta tietoa ja löysin vanhoista valokuvista kootun verkkonäyttelyn. Näyttelyn ihastuttavat vanhat kuvat kuvat kertovat kartanoelämästä 1800 ja 1900-lukujen vaihteessa.

 
Kartanon päärakennus on rakennettu 1800-luvun alussa, mutta sen nykyinen ulkoasu on 1800-luvun lopulta.
 

 
Terälahdentielle näkyvä romanttinen venekatos on 1800-luvun lopulta.
 

 
Näkymä Teiskolanlahdelta Näsijärven Koljonselälle.
 
Aurinkoista viikonloppua sivullani vieraileville!
 

30 kommenttia:

  1. Upeita paikkoja! Täytyy painaa mieleen kesää varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä kohdalla täytyy aina hidastaa ja ihailla näkymiä.

      Poista
  2. Onpa kauniit paikat ja huikaisevan sininen taivas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvaussää oli hieno. Jäällä oli tosin vähän liiankin kirkas auringonpaiste.

      Poista
  3. itsekin kävin kuvaamassa tuota kirkkoa viime kesän lopulla. Sait paremman valon noihin kuviin kuin minun versioissa. Täytynee tehdä uusi reissu kevään korvalla:) Varsinkin tapuli on mielenkiintoisen näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapuli on tosi kaunis. Maaliskuun valossa on sitä jotakin :)

      Poista
  4. Kauniita miljöitä. Kävin katsomassa tuon valokuvanäyttelyn, aivan mahtava kuvakavalkadi kartanoelämästä. Kiitos linkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olin ihan ihastuksissani noista kuvista! Niin sitä vaan on pelattu tennistä ja krokettia Hämeen sydämessäkin jo viime vuosisadan alussa...

      Poista
  5. Niin mielusia kuvia tämmöttiselle kirkko - kartanofriikille :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos linkistä! Siihen on mielenkiintoista tutustua, sillä joka kesähän minä ihailen ohi ajaessamme tuota upeaa kartanoa, ja vähän haaveilen siitä... Äitini on teiskolainen, joten tuttuja ovat näkymät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliskohan meillä sitten yhteisiä sukulaisia Teiskossa? Verkkonäyttely on kyllä hieno, kuvaa upeasti kartanon arkea ja juhlaa.

      Poista
  7. Kaunis kirkko ja venekatos aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota venekatosta olen vuosikaudet ihaillut aina ohi ajaessani, mutta en tiennyt, että se on noin vanha.

      Poista
  8. Tehtäisiinpäs vieläkin noin kauniita venekatoksia.

    VastaaPoista
  9. Vaude mitä rakennuksia kaikki! Venekatoskin kuin paviljonki..huh.
    Upeita kuvia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuosta kelpaisi astua soutuveneen kyytiin kesäisenä iltana...

      Poista
  10. Kauniita kuvia. Tuo puinen kellotapuli on mielestäni upea, samoin kartano.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kellotapulin kaunismuotoiset pärekatot ovatkin upeat.

      Poista
  11. Vilken vacker och verkligt speciell kyrka! Roligt att se bilder på det. Påminner ganska mycket om en kyrka i Grythyttan i Sverige, både i stil och storlek.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jag tycker också att Teisko kyrkan är vacker, ganske en av de vackraste :)

      Poista
  12. Ihana kirkko ja kartano.
    Täytyypä pistää mieleen kun ensikerran ajetaan Aitolahteen serkkujen luo niin vois käydä katsomassa kirkkoa.
    Kiitos postauksesta ja hyvää palmusunnuntaista. ♥

    VastaaPoista
  13. Hauskan näköinen kellotapuli ja venekatos!

    VastaaPoista
  14. Ihan mielettömän ihana vanha kirkko, olen ihan lääpälläni tuollaisiin mm. Kristiinankaupungissa on vastaava ja samanvärinenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teiskon kirkko on todella kaunis. Sisältäkin se on tunnelmallinen.

      Poista
  15. Kaunis kirkko ja etenkin tuo kellotapuli on kaunis. Eikä kyllä ole valittamista tuon venekatoksen ulkomuodostakaan :)

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!