keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

Uusia kukkijoita




Lämpö saa puutarhan kasvit kiirehtimään kukkaan. Eilen saatiin kevyttä sadettakin, joka tuli todella tarpeeseen...




Kruunuvuokot alkavat kukkia. Näitä kasvaa minulla ruukussa ja maassa. Esikasvatin mukuloita lasitetulla parvekkeella viileissä oloissa maaliskuuusta saakka.




Kruunuvuokot ovat mix-pussista ja ainakin yksi kukista on haluamani punainen.




Tumman violetti kurjenmiekka on saanut sopivan kasvupaikan vähän hiekkaisemmasta maasta etupihalla.




Bon bon daalia Natal kukkii. En ole raaskinut latvoa esikasvattamaani daaliaa, vaikka se olisi ollut varmaan viisasta. Daalian kukintaa joutuu odottamaan yleensä tosi pitkään ja latvottuna vielä pidempään...




Viime vuonna kylvetyt illakot kukkivat. Näitäkin olen kylvänyt monta kertaa heikolla menestyksellä. Ehkä ne nyt tällä kertaa tekevät siementä ja kotiutuvat kukkapenkkiin.




Kirppikseltä ostettu vanha kerrottu idänunikko on lisääntynyt kukkapenkissä kiitettävästi ja kukkii nyt usealla varrella.




Purppuratulikukka on jännä vaeltaja. Sille ei kelpaa kukkapenkki, mutta kukkia ilmestyy käytävän reunoille ja laattojen väliin. Ostin purppuratulikukkaa aikoinaan Túrin kukkamarkkinoilta vuonna -13 ja siitä asti sitä on ollut pihassa siellä täällä... yleensä kukkapenkin ulkopuolella.




Juhannusruusu kukkii taas ja levittää ihanaa tuoksuaan.




Nämä pyöreät muodot etupihalla ovat ihana pari. Nupulla oleva idänunikko ja kukintaa lopetteleva ukkolaukka -hetken ajan niin kauniita!

8 kommenttia:

  1. Ihanan herkkää kesän kauneutta.

    VastaaPoista
  2. Idänunikot ovat nupulla todella valloittavia ja koristeellisiakin. Ihana pari laukkojen kanssa.
    Kaikkea kaunista muutenkin! Toivon, että omat kruunuvuokkoni ovat elossa, talvehtivat ruukussa sisällä ja keväällä oli nuppukin, mutta nyt ei näy enää lehtiä eikä mitään. Olen myös "hieman unohtanut kastella".

    VastaaPoista
  3. Kyllä siellä näyttää niin todella kauniilta!
    Hyvää Juhannuksen aikaa sulle!

    VastaaPoista
  4. Purppuratulikukat kukkivat meillä myös runsaasti, toistaiseksi ovat pysyneet kukkapenkissä. Unikot ovat kauniita sekä nuppupalloina että kauniissa silkkimekossaan! Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  5. Tämä vuosi näyttää olevan unikoiden juhlaa. Kauniita sekä nuppuina että avautuneina.
    Kasvatin toissa vuonna illakkoa siemenistä. Nyt sitä on kahdessa penkissä, joista toisessa kasvi näyttää leviävän jo melkeinpä liikaakin.
    Mukavaa juhannusviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  6. On runsasta kukkaloistoa. Juhannusruusu kukkii kerrankin juhannuksena. Monesti on jo ehtinyt kukkia ennen juhannusta.

    VastaaPoista
  7. Minä en ole saanut kruunuvuokkoja onnistumaan olen yrittänyt niitä muutaman kerran. Purppuratulikukkia minä kasvatan siemenestä saa nähdä miten se minulla alkaa vaeltamaan 😁. Minulla on blogissa meneillään perenna arvonta jos kiinnostaa ❤. Hyvää juhannusta.

    VastaaPoista
  8. Meilläkin juhannusruusu ja suviruusu kukkivat parhaillaan ja idänunikot aukovat nuppujaan.
    Ihanaa juhannusta.

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!