Nyt on luonto saanut vettä ja puutarha onkin rehevä ja vehreä. Uusia kukkijoita tulee koko ajan...
Lilja Lollypop kukkii kahden varren voimin tänä vuonna.
Kannusruoho sai häädön kasvimaan reunalta, mutta silti joudun kitkemään sen siementaimia pois viikottain. Se on valloittanut uuden kasvupaikan koristeheinäpenkin toisesta päästä. Kannusruoho on hyvä mesikasvi pörriäisille, mutta todella agressiivinen leviämään hyvillä kasvupaikoilla.
Kylvin harjaneilikkaa viime kesänä ruukkuun. Syksyllä laitoin ruusukkeet kukkapenkkiin ja nyt ensimmäinen varsi kukkii. Harjaneilikkaa on ollut vaikea saada kotiutumaan puutarhaani.
Punakukkainen isotähtiputki.
Tähtililja Elegans.
Valkoinen ukonkello on muodostanut näyttävän kasvuston.
Keltasauramo kukkii hyvin pienellä niityllä, jonka olen jättänyt kuistin seinustalle.
Ruostekukka on talvehtinut kaksi talvea koristeheinäpenkissä multakerroksella peitettynä. Se on muodostamassa oikein kasvustoa. Nuppuja ei vielä näy, mutta toivottavasti se ehtii myös kukkia.
Taivas on ollut välillä aika hurjan näköinen sateen edellä...
Mukavaa uutta viikkoa!
Ruostekukalla on hyvät ja suosiolliset oltavat, kun on talvehtinut penkissä.
VastaaPoistaHieno tuo viimeinen kuva ennen sadetta.
Oi, onpa dramaattinen järvimaisema sateen alla! Hieno kuva.
VastaaPoistaIhanan värinen harjaneilikka, toivottavasti tämä nyt ryhtyy viihtymään. Mahtavan kokoiset ruostekukat, täälläkin talvehtivat, mutta eivät ole vielä noin pitkällä, sinulla varmaan kukkii kohtapuoliin. Niihin tulee kyllä nuput varsin myöhään. Ei haittaisi, jos kukkisi aiemmin.
Upeat ruostekukat. Toivottavasti pääset nauttimaan niiden kukinnasta.
VastaaPoistaViime vuonna ruostekukat kukkivat talvehtimisen jälkeen elokuussa, luulisi nytkin nuppujen pian ilmestyvän. Talvehtiminen näyttää onnistuvan hyvin paksun multakerroksen suojassa.
Poista