lauantai 29. toukokuuta 2021

Mökkipiha Etelä-Savossa

 


Mökkipihalla Etelä-Savossa kasvit pärjäävät vuodesta toiseen vähällä hoidolla.



Vuohenjuuri pärjää vähällä hoidolla ja pihan vanhat narsissit näyttävät vain lisääntyvän vuosi vuodelta.




Punainen esikko on löytänyt viihtyisän kasvupaikan sammaleisen kiven kainalosta.




Vuohenjuuri




Vuorenkilpi




Mahonia pärjää varjoisalla seinustalla, johon osuu aamuaurinko.




Kultatyräkki on sitkeä sinnittelijä.




Vanhan puretun mökin kohdalla on kullero nupulla. Se pärjää heinikon keskellä puolivarjoisalla kasvupaikalla.




Valkoista lemmikkiä kasvaa nurmikolla.


Pihassa kasvaa myös mm keltapäivänliljaa, varjoliljaa, akileijaa, konnantatarta, ukonhattua, lehtosinilatvaa ja harjaneilikkaa.


8 kommenttia:

  1. Kestäviä ja kauniita mökkiperennoja kaikki. Mökille onkin viisasta istuttaa sellaisia kasveja, joista ei tarvitse huolehtia eikä huolestua.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, kun on kasveja, joiden kanssa pärjäilee vähällä vaivalla ja huolenpidolla ja silti ovat kauniita katsella! Ensimmäisessä kuvassa pn varsin kukkaisa tunnelma!

    VastaaPoista
  3. Kauniita kukkia sulla siellä onkin!

    VastaaPoista
  4. Kauniita kukkia <3 Helppohoitoisuus on plussaa mökkipihan kukissa. Aurinkoista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Edelliset jo kommentoivatkin, miten tärkeä ominaisuus mökkipihan kasveille on helppohoitoisuus. Eihän siitä mitään tulisi, jos poissa ollessa joutuisi kaiken aikaa suremaan kasvien pärjäämistä.
    Aurinkoa ja lämpöä pian alkavaan kesään!

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!