tiistai 18. toukokuuta 2021

Pölkinvuoren kasvimaailma

 

Olen jo pidemmän aikaa seurannut Instagrammissa  Pölkinvuoren kasvimaailmaa ja joskus tilannutkin heiltä jotain kasveja. Pölkinvuoren kasvimaailma on sipulikukkapuisto, metsäpuutarha ja puutarhamyymälä Urjalassa. Tänään päätin ajella sinne, kun arvelin, että sipulikukat olisivat parhaimmillaan. 

Perillä odotti vaikuttava määrä kukkivia narsisseja, tulppaaneita ja muita kevätkukkia. Harmaan aamun jälkeen aurinkokin innostui paistamaan suloisesti ja kukat hehkuivat ihanissa väreissään.



Puisto on luotu etelään ja itään aukeaville rinteille. Kaunis koivikko vähän varjostaa istutuksia.




Kahvilarakennus ja taimistoa.




Koivut korostavat tulppaanien heleitä värejä.




Keisarinpikarililjoja




Herkulliset värit...




Narsisseja






Tämä on erityisen kaunis narsissi.





Kallion huipulle oli istutettu näyttävä tulppaaniryhmä




Puhtaan valkoinen, olisiko Thalia...




Huikaiseva määrä kukkia!




Solisevia vesiaiheita oli eri puolilla puistoa.




Värejä!




Blushing Apeldoorn





Kukkien joukossa oli myös kukkivia puita. Tässä kirsikkaluumu.




Alueella kulki polku aika vaihtelevassa maastossa, paikoitellen jyrkissäkin rinteissä. Kukkivat tulppaanit metsän keskellä loivat jännän kontrastin. Metsässä oli myös rhodoja, niiden kukintaa saa vielä odotella.




Sykähdyttävä näky!



8 kommenttia:

  1. Ah, miten ihanaa! Sykähdyttävää ja erikoista nähdä sipulikukkien loistoa suomalaisessa metsässä. Ihan mieletön tuo punainen tulppaani-istutus korkealla mäntyjen alla!
    Ihanaa, että kävit ja teit tämän jutun, minäkin näin kuvan instagramissa ja mietin, millainen paikka olisi. Nyt sen näin! Vaikka käyminen tuolla paikan päällä olisi tietysti elämys vailla vertaa.

    VastaaPoista
  2. Voi ihanuutta.
    Ensimmäinen kuva on lempparini, keväinen koivikko ja kukat, oih.

    VastaaPoista
  3. Onpa hieno paikka. Ei sitä ihan joka päivä katsella tulppaaneja ja narsisseja kallioisessa metsässä eli perinteisiä raja-aitoja on näissä istutuksissa rikottu uskaliaasti ja onnistuneesti.
    Pölkinvuoresta olen aiemminkin lukenut, mutta keväinen sipulikukkarunsaus on uutta. Kiitos esittelystä!

    VastaaPoista
  4. Löysin ihanan blogin täältä. Miten hienot näkymät ja kauniit kuvat.

    VastaaPoista
  5. On ihana paikka. En ole koskaan kuullutkaan tuollaisesta!

    VastaaPoista
  6. Ihan mieletön paikka, ja ihmetystä herättää kukkien määrä keskellä koivikkoa!Kiva, kun teit jutun ja laitoit upeita kuvia!

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!