maanantai 9. syyskuuta 2024

Viikonlopun kukkapäivitys


Kaunis, lämmin ja kesäinen syyskuun viikonloppu takana -mökillähän se vietettiin, totta kai. Ruohot olivat kasvaneet pitkiksi ja ne ajoin ensi töikseni. Omenapuu on ollut tänä syksynä niin täynnä omenia, että olen pelännyt, että se ratkeaa ja niin olikin nyt käynyt. Onneksi alas oli tullut vaan yksi oksa, eikä koko raskasta taakkaa kantava vanha puu. Siinäkin oksassa oli siivoamista. Aloin tekemään risuista aitaa tanskalaisen maajussin malliin. Aita tulee kasvimaan taakse. Muuten saimme nauttia kauniista viikonlopusta saunoen, uiden ja meloen. Minä otin vielä aurinkoa laiturilla D-vitamiinivarastoja täydentäen.

Puutarha on ränsistynyt ja resuinen, mutta muutama kukka kukkii väripilkkuna.



Daalia Isabel erottuu kauas kauniin lilan sävyssään.




Korkea Tartan kukkii myös täyttä päätä.




Edinburgh sen vieressä on hyvin saman värinen, mutta jotenkin herttaisempi olemukseltaan.




Lidlin ruusu on todella kaunis. Tämä ja toinen Lidlin ruusu kasvoivat ruukussa, mutta siirsin ne nyt kukkamaahan talvehtimaan.




Gladiolus Roma on tehnyt vielä yhden kukkavarren, jossa kukat ovat vähän pienempiä ja epämuotoisia, mutta kauniita.




Herkkiä unikoita avautuu vielä siellä täällä.




Portailla oleva kukka-asetelma on ollut koko kesän kaunis! Tämä on valmis kolmen kasvin yhdistelmäruukku, jonka ostin toukokuun lopulla. Portaat ovat paahteinen kasvupaikka, mutta kasvit kukoistavat edelleen.




Yksi uusikin kukkija oli puutarhassa. Yritin poistaa kaikki maa-artisokat viime syksynä, mutta mukuloita oli tietenkin jäänyt maahan ja nyt kukat kurottelevat keltaisina korkeuksiin.
















5 kommenttia:

  1. Upea kuva tuo unikkokuva, sitä katselee henkeään pidätellen, ettei vaan kaada kukkavartta kumoon 😂.

    VastaaPoista
  2. Kauniita daalioita. Toivottavasti daalioiden kukinnasta pääsee hyvien syyssäiden johdosta nauttimaan pitkään.

    VastaaPoista
  3. Olipa huippu viikonloppu viettää mökillä. Ihanat kuvat! Voi noita sinun daalioitasi, toinen toistaan kauniimpia.

    VastaaPoista
  4. Daaliat ovat kyllä upeita kukkia ja niiden moninaiset värit ja muodot jaksavat ihmetyttää aina vaan.
    Ja tuo unikkokuva on aivan unenomainen, wau!

    VastaaPoista
  5. Ihastuin myös unikkokuvaan se on kuin kaunis taulu .
    Aika mökillä on ollut varmasti ihanaa ja rentouttavaa .
    Minäkin sain yhden daalia ruukun eilen vien sen kellariin talveksi .

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!