sunnuntai 3. huhtikuuta 2022

Kevään vauhditusta

 

Värien ja kauneuden kaipuu on jo kova! Kävin hakemassa Kukkatalosta kevätkukkia parvekkeelle. Varastoistani löytyi kaksi isoa muovitettua koria ja niihin tein asetelmat, joissa on punakukkaista kaunokaista, valkoista ja sinistä helmililjaa, hyasintti Amethyst, narsissi Attraction ja tasettinarsissi Bridal Crown.








Loistavia värejä ja kevään iloa! Lasitetulla parvekkeella nämä kestävät, vaikka ulkona olisi yöllä muutama aste pakkasta. Otin ne ensimmäiseksi yöksi sisälle ja narsissit olivat avanneet ensimmäiset kukat! 

Ihanaa huhtikuuta blogini lukijoille!


sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

On hanget korkeat nietokset...

 



Käväisimme tänään mökillä katsomassa, onko kevät edennyt siellä. 



 Koko pihassa oli hyvä hankikanto. Lunta oli vielä 15-50cm eli ihan heti ei ole piippoja näkyvissä. Jänikset olivat taas parturoineet norjanangervon kukkaoksat ja latvoneet suviruusun, mutta sirotuomipihlajan lumesta pilkistävät oksat olivat koskemattomia. Laitoin sen päälle lisää verkkoa toivoen, että pikkupuu saisi pitää latvansa.



Järvi kimmelsi hohtavan valkoisena jääpeitteensä alla. Ihana maaliskuinen päivä!

Koronaoireet alkavat olla ohi, ei muuta kuin kevättä kohti :)


keskiviikko 23. maaliskuuta 2022

Maaliskuuta

 

Kevät etenee ja lumetkin vihdoin vähenee. Taimikasvatushyllyssä narsissitupakat, lumotupakat, koristeporkkanat, tomaatit ja värinokkoset nauttivat keväisestä auringonpaisteesta. Puutarhuri vaan ei ole oikein vedossa. Pitkään pelätty ja lopulta jo vähän odotettukin korona iski viimein. Olo on suht hyvä, normaaleja askareita kotona jaksaa hyvin tehdä, tosin parhaiten viihdyn nyt sohvannurkassa. Tulee katseltua tv:stä kaikki katsomatta jääneet tallenteet ja kiinnostavat elokuvat. On hyvä pysähtyä välillä ja nyt on siihen hyvä syy.


Nyt en ole retkeillyt kameran kanssa, mutta aiemmin tässä kuussa kuvailin maaliskuista luontoa...







Kaunista aurinkoista päivää blogini lukijoille!


sunnuntai 6. maaliskuuta 2022

Aika herätä talviunilta

 

Blogini on ollut talviunilla ja niin on ollut myös blogin kirjoittaja. Toki töissä olen käynyt, mutta illat ovat menneet paljolti tv:n tuijottelussa talvisten viikkojen seuratessa nopeasti toinen toistaan. Jotain puutarhaan liittyvää on sentään tapahtumassa: kylvin helmikuussa narsissitupakat ja pienet taimet kasvavat hitaasti kylvölaatikossa tuoden toivoa kesän kukkaloistosta. 



Nyt on aika kylvää lisääkin siemeniä. Kokeilen tänä kesänä myös lumotupakkaa ja koristeporkkana 'Daraa', joiden esikasvatuksen aloitan nyt maaliskuussa.

Onnistuin myös talvettamaan syksyllä juurruttamiani värinokkosen alkuja. Katkaisin alkujen latvat pistokkaiksi, mutta varsissa näkyy myös lupaavan näköistä kasvua.




Mökillä kevät uinuu vielä paksun lumikerroksen alla, mutta nämä aurinkoiset kelit toivottavasti sulattavat lumet pian pois. Suojasin jo syksyllä krookusten kasvupaikat metalliverkosta taivuttamillani suojilla, jotta jänikset eivät söisi aikaisin nousevia sipulikukkia.




Toivottavasti suojat toimivat :)




lauantai 8. tammikuuta 2022

Pitkäjärven jäällä

 

Päiväkävelyni johti tänään läheisen Pitkäjärven jäälle. Sinne on aurattu rata retkiluistelijoille ja kävelijöille. Järveä kiertää myös hiihtoladut. Pitkäjärvi on kaunis kalliorantainen pikkujärvi Kangasalla. Sen erottaa Kaukajärvestä kapea kangas. Järven rannat ovat suureksi osaksi rakentamattomat ja aika vaikeakulkuiset. Talvella upeita kalliorantoja pääsee ihailemaan kätevästi jäältä käsin. 









Pitkäjärven ranta-alueille suunnitellaan mittavia rakennushankkeita. Toivotaan, että kaunis järvi pysyisi mahdollisimman paljon entisessä tilassaan.




sunnuntai 2. tammikuuta 2022

Vuosi 2021 kuvina

 

Minulle on tullut jo perinteeksi luoda vuoden aluksi hetkeksi katse menneeseen vuoteen. Eipä tehdä poikkeusta tänäkään vuonna.



Tammikuu alkoi lumisena ja talvisena.




Helmikuussa olin kuvausreissulla upeana pakkasaamuna Kaivannon kanavan maisemissa.




Kevättä ilmassa maaliskuussa.




Kevätkurjenmiekat kukassa mökin pihassa huhtikuussa.




Toukukuinen mökkipiha.




Kesäkuu oli akileijojen juhlaa ja kirsikkapuu kypsytteli ensimmäistä kunnon satoaan.




Heinäkuussa mökin pihassa saattoi laskea kymmeniä perhosia yhtäaikaa nauttimassa mesikasveista.




Elokuussa en väsynyt ihailemaan kukkivaa ruostekukkaani.




Kosmoskukkia syyskuussa.




Tänä syksynä ruska oli kaunis!




Metsälampi marraskuussa.




Joulukuussa enkeli lensi kaapin päälle suojelemaan isoja ja pieniä.

Hyvää alkanutta vuotta 2022 blogini lukijoille!

torstai 9. joulukuuta 2021

Kuusi kuvaa kesästä

 

Sain Tuplasti terapiaa -blogin Pirjolta jo perinteeksi tulleen haasteen Kuusi kuvaa kesästä. Nyt pakkasen keskellä on ihana uppoutua kesän kuviin. En päässyt toukokuuta pidemmälle, kun olin jo saanut kuusi kuvaa kokoon, joten mennään nyt näillä alkukesän kuvilla. Alkukesä onkin ihan parasta aikaa puutarhassa ja luonnossa.



Voikukkien äärimmäisen keltaista kukintaa...




Pieniä ihmeitä alkukesän luonnossa; runsaasti kukkivat pelto-orvokit.




Keväinen melontaretki järvelle; hennosti vihertävät puut ja rentukat rantakosteikossa.




Kaksivuotias Hilda ja kylmänkukat.




Suo-orvokkeja




Tulppaanit ja rotkolemmikki.



Kuusi kuvaa kesästä -haaste:

- julkaise kuusi kuvaa kuluneelta kesältä
- aihe on täysin vapaa
- haasta muita vastaamaan


Haastan blogit


Haasteen saa myös ottaa vapaasti mukaansa, jos haluaa fiilistellä kesän kuvilla :)