maanantai 23. heinäkuuta 2012

Luonnollista

Mökkipihalla on omenapuun lähellä paikka, jossa kasvaa luonnostaan ketokasveja. Siinä on päivänkakkaraa, paimenmataraa, peurankelloa, siankärsämöä, ahomansikkaa, nurmitädykettä ja niittyhumalaa. Edelliset omistajat ovat istuttaneet tähän paikkaan myös norjanangervon, joka on risuuntunut rumaksi. Minun piti siirtää se pois jo keväällä, mutta siinä se nököttää keskellä niittyäni vieläkin. Syksyn tullen pensas saa kyllä muuttaa muualle. Sen paikalle aion tuoda lisää ketokasveja, keto-orvokkia, ketoneilikkaa ja kissankelloa ainakin voisi yrittää lisätä siemenestä. Tässä tunnelmakuvia tämänhetkisestä tilanteesta.



Peurankelloja iltahämyssä


Alsikeapila. Mökki ei oikeasti ole noin vinksallaan, vaan niityllä kyykistelevän kuvaajan kamera oli vinossa.


Niityhumala



Rannan vesikasvit ovat kehittyneet paljon hitaammin tälläisenä kylmänä kesänä. Tässä vesitatar viimein kukassa.


Osmankäämin kukinnossa on vielä kuihtuvat heteet kiinni.

Jotenkin töihinmeno loman jälkeen ei tuntunut niin pahalta tälläisenä kylmänä sadepäivänä. Toisaalta toivon, että tulisi myös niitä lämpimiä päiviä - kesää on vielä jäljellä...

Kesäisempää viikkoa toivottelen sivullani vieraileville!



7 kommenttia:

  1. Ihania luonnonkasveja. Meiltäkin löytyy noista useaa. Vesitatar on kuitenkin uusi tuttavuus.

    Työniloa!

    VastaaPoista
  2. Niityt ovat kyllä kauniita,harmi,kun omassa pihassa ei sellaiselle ole tilaa.

    Tsemppiä töiden aloitteluun!

    VastaaPoista
  3. Luonnonkukat ovat tosiaan kauniita , meidöänkin pihassa ne saavat tietyissä osissa pihaa kukkia ja elellä ihan rauhassa ! Työniloa sinulle ♥

    VastaaPoista
  4. Kauniit luonnonkukat. Tsemppiä työhön :)

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia! Eka työpäivä on jo takana, kyllä se tästä...

    VastaaPoista
  6. Luonnonkukkaniitty on todella kaunis!

    Toivottavasti eka työviikko kuluu nopsaan.

    VastaaPoista
  7. Luonnonkukkaniityt ovat sitten ihania!
    Meillä osman käämät eivät ole noin pitkällä. Saas nähä milloin meille ilmestyy tuo ruskea osa :)

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!