Osallistuin Beaten blogissa Varjoista valoon haasteeseen, jossa on tarkoitus laittaa hyvä kiertämään sanoin ja teoin.
Säännöt ovat tälläiset:
-laita hyvä kiertämään sanoin ja teoin
-kolme ensimmäistä kommentoijaa voi osallistua haasteeseen
-jokainen heistä saa minulta jouluun mennessä pienen yllätyspaketin
-jatka haastetta omassa blogissa eteenpäin
Haaste on kiertänyt neulontablogeissa ja yllätyspaketissa pitäisi olla jotain omaneulomaa. Minä en neulo, joten paketissa on toki jotain omatekemää, mutta myös muuta yllätystä syksyn piristykseksi :).
Mietin pitkään, miten laittaisin hyvän kiertämään tässä haasteessa myös sanoin. Sitten muistin tämän pienen naivin, mutta viisaan kertomuksen siitä, miten ihminen voi lopulta itse valinnoillaan vaikuttaa siihen, että hyvä lisääntyy hänen omassa elämässään. Kertomus ei ole omani, olen joskus poiminut sen netistä, tekijä tuntematon.
Vanhus
keskusteli lapsenlapsensa kanssa. Hän sanoi:
"Kaikissa
meissä asuu kaksi taistelevaa sutta.
Toinen
niistä on paha. Se on viha, pelko, kateus,
mustasukkaisuus,
suru, ylimielisyys, itsesääli ja valhe.
Toinen
on hyvä. Se on ilo, rauha, rakkaus, toivo, tyyneys,
nöyryys,
hyväntahtoisuus, empatia, totuus ja luottamus"
"Kumpi
susi voittaa?", kysyi lapsi. "Se, jota ruokit", vastasi vanhus.
Kommentoida voi toki, vaikka ei haasteeseen haluaisi osallistuakaan. Mainitse kommentissasi, jos et lähde mukaan haasteeseen.
Sateesta huolimatta valoisaa viikkoa sivullani vieraileville!
Jaana tervetuloa lukijaksi!
Kommentoida voi toki, vaikka ei haasteeseen haluaisi osallistuakaan. Mainitse kommentissasi, jos et lähde mukaan haasteeseen.
Sateesta huolimatta valoisaa viikkoa sivullani vieraileville!
Jaana tervetuloa lukijaksi!
aivan ihana tuo tarina..
VastaaPoistaTuo on muuten sellaista todellista, aitoa viisautta. Tykkään kovasti tällaisista tarinoista, sillä ne herättävät ainakin minut miettimään.
VastaaPoistaHaasteen ottaisin vastaan mielelläni!
Kaunis ja opettavainen tarina.
VastaaPoistaMielelläni otan haasteen vastaan.
Onhan täällä kommentteja :)! Laittakaa osoitetietonne tuohon puolivilli.puutarha@gmail.com osoitteeseeni, niin alan kasata yllätyspaketteja..
Poista