keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Talvidendrologiaa, tammi




Tammi on pitkäikäinen ja vanhemmiten hyvin suureksi kasvava puu. Erilaisia tammia yli 300 lajia. Suomessa esiintyy luonnonvaraisena tammi eli metsätammi, Quercus robur.


Tammen oksakulmat ovat yleensä aika avoimia, 70-100 astetta, joten se tarvitsee vanhemmiten paljon tilaa ympärilleen. Näissä nuorissa tammissa on aika maltilliset oksakulmat.





Varsinkin nuoret tammet pudottavat lehtensä myöhään, jotkut vasta seuraavana kesänä. Se johtuu siitä, että kesä on Suomessa yleensä liian lyhyt, eikä puu ehdi muodostaa lehdenkantaan irtoamissolukkoa, joka saa lehden putoamaan. Oranssinruskeat lehdet ovat talvella ihan koristeellisen näköisiä. Tammen uudet silmut ovat lämpimän ruskeat ja ne ovat vastakkain oksalla.





Tammen kaarna on harmaanruskeaa ja uurteista.



10 kommenttia:

  1. Tammi on ihana puu! Parhaimmillaan juuri sellaisena viisitoistametriseksi levinneenä. Jos pihani olisi isompi, istuttaisin ehdottomasti tammen.

    VastaaPoista
  2. Haluan tammimetsän...tyttäreni kävi harrastamassa, lähellä Metso-kirjastoa Tamperella, pyysin häntä tuomaan terhoja pysäkiltä kun linja-autoa odotti ja niitä sainkin kolmisenkymmentä (vanhat tammet kirjaston edessä). Laitoin kaikki maahan ja ne kasvoivat kasvimaan reunassa (kukahan sen keksi). Sanoin miehelle että ne saisi siirtää...juurta Kiinaan saakka ja puolimetrinen verso, sain kiitokset vuolaasti, mutta tammet siirtyivät metsään, nyt minulla on metsässä tammia useita ja haaveilen tiheästä tammimetsästä edelleen, muutama punatammen taimikin minulla on tosin ruukutettuna, onneksi :) Tammi on satujen vanha ja viisas!

    VastaaPoista
  3. Täälläpäin on paljon tammimetsiä.

    VastaaPoista
  4. Tammi on upea puu. Minulla on pihassa vanha tammi mistä joskus katkennut latva. Oksat ulettuvat tosi pitkälle.
    Metsässä olen nähnyt noita nuoria tammia missä lehdet vielä visusti kiinni.

    VastaaPoista
  5. Tammi on upea puu! Meidän pihassa on monta pientä tammea ja niitä hellästi vaalin, odotellen kiihkeästi niiden kasvavan. Lehdet todellakin pysyvät seuraavaan kevääseen asti, kunnes on uusien lehtien aika :)

    VastaaPoista
  6. Minullakin kasvaa yksi tammi, aikoinaan naapuri toi Tukholmasta ne terhot joista sitten kasvatettiin taimet. Minulla oli alunperin kolme, mutta paha viikate katkaisi kaksi, yhden ehdin pelastaa.

    VastaaPoista
  7. Etelä-Suomessa käydessäni haluan aina nähdä tammimetsiköitä. Mökkipihassani Savossa minulla on pieni tammi. Toivon kovasti, että nyt onnistuisin kun niin monta kertaa tammeni on paleltunut.

    VastaaPoista
  8. Tammi on puiden aatelia. Meillä kasvaa näitä useita. Osa on jo ihan kookkaitakin. Toissakesänä istutettiin miehen kanssa 100 tammentainta.

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!