sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Porkkalan kartanon puistossa



Kävin kesälomalla kävelemässä Porkkalan kartanon puistossa Lammilla. Puistoon on pieni pääsymaksu ja sen voi maksaa kartanon puutarhamyymälään. Kävin viimeksi tustumassa puistoon kolme vuotta sitten kesäkuussa ja elokuussa. Postaukset täällä ja täällä. Nyt käyntini osui elokuun puoliväliin.


Päärakennuksen edustaa koristaa lähes 90-vuotiaat agaavet, jotka talvetetaan 10 asteisessa autotallissa.




Upea syysleimurivi




Helteinen kesä on laittanut vauhtia leimujen kukintaan, joka alkoi jo olla osittain loppusuoralla elokuun puolivälissä.




Huvimaja ja kauniit runkoruusut




Puistossa oli rakenteilla uusi metsäinen alue, jossa oli sammaloituneita kiviä, kantoja, saniaisia, matalia puuvartisia ja havuja...




Rakenteilla olevaa aluetta pidettään kosteana sadettamalla.




Alueesta tulee varmasti taianomainen, kun kivet sammaloituvat lisää ja kasvit täyttävät istutusalueensa.




Aidatussa hedelmätarhassa on rehevä istutus hedelmäpuita, marjakasveja ja yrttejä.




Joukossa on myös pölyttäjiä houkuttelevia kukkivia kasveja, kuten punalatvaa ja auringonkukkia. Vaikutelma on ihanan runsas.




Puistosta löytyy istutusryhmiä, joilla on väriteema. Tässä punainen ryhmä.




Variegata -ryhmä, jossa on kasveja, joilla on valkovihreät lehdet tai valkoiset kukat.




Kaunis käytävä puiston varjoihin...




Vanha 1930-40-luvuilla rakennettu kasvihuone on kunnostettu upeasti. 




Kasvihuone on sisustettu ihanasti vanhoilla ruukuilla ja puutarhatyökaluilla...




Oleanteri kukkii kasvihuoneen perällä.




Ruukuissa kasvaa myös viiniköynnös ja viikuna.




Kaunis pelargonia.




Ihastuttavan romanttinen kasvihuone!




Kasvihuoneen vieressä on ryhmä kuivan paikan kasveja.




Köynnösten kattama käytävä.








Erilaisia hentoja kärhöjä kiipeilee köynnöstuissa ja pensaiden oksilla...





Kaikenkaikkiaan taas inspiroiva käynti! Puutarhamyymälästä löysin omaan pihaani syreenileimun ja kelloängelmän. Jään mielenkiinnolla odottamaan niiden kukintaa ensi kesänä...





2 kommenttia:

  1. Oi, miten viehättävä paikka. Metsäpuutarhasta tulee kuin satumetsä. Jännästi tehty kukkapenkkien reunukset; ilmeisesti turveharkoista. Siinä olisikin ideaa vaikka omaan käyttöön.

    VastaaPoista
  2. Hiano paikka ja palio katteltavaa.

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!