lauantai 24. huhtikuuta 2021

Aamukävely huhtikuussa

 


Herään aikaisin, vaikka herätyskello ei ole soimassa. Katson ulos ikkunasta ja aamu näyttää mielenkiintoiselta; ilmassa näyttää olevan vähän sumua ja lunta satelee hiljakseen. Juon nopeasti aamuteet ja lähden kameran kanssa ulos. Tavoistani poiketen kiipeän kotini lähellä olevan maisemoidun sorakuopan reunaa pitkin kulkevaa jyrkkää polkua ylös ihailemaan heräävää maisemaa. 




Yllätyn, kun polku jatkuukin pitkin sorakuopan reunaa. Olen asunut 26 vuotta täällä samassa paikassa, mutta vieläkin löytyy uusia kauniita paikkoja ihan läheltä.




Pajut kukkivat polun varrella ja koivuissakin on melkein hiirenkorvat esillä.


Kuljen hiljaisen teollisuusalueen läpi. Tien varrella on tyhjä tontti, jonka ohi olen kulkenut monet kerrat. Tontin poikki menee polku. Tuo polku menee ehkä läheisen järven rantaan saakka, mutta en ole koskaan kulkenut sitä pitkin. Nyt päätän astua toistamiseen uudelle polulle. Polku viekin rantaan rehevän, luonnontilassa olevan lehdon läpi. Saniaisia kasvava rinne on varmasti upea kesällä. 


Järvellä ui telkkäkoiras. Hentoa lumisadetta on nyt ilmassa.






Ilahdun, kun näen kukkivan näsiän ihan rannassa. Se on todella kaunis!






Huomaan, että valkovuokotkin ovat jo ehtineet kukkaan etelään avautuvassa rinteessä. Ne ovat käpertyneet nukkuma-asentoon. Lumihiutaleet koristavat kylmissään olevia kukkia.





Matka jatkuu ja keskellä taajamaa kohtaan yllättäen peuran, joka ihan kaikessa rauhassa astelee jalkakäytävällä ja katoaa sitten talojen välistä metsään.




Tätä pikkujärveä olen kuvannut monta kertaa. Ranta heijastuu kauniisti tyynestä vedestä.




Haapanat laiduntavat uimarannan nurmikolla. Tämä on tuttu, joka keväinen näky.







Kuvausretki huipentuu upean sinisen scillakasvuston luona. Näitä en väsy koskaan kuvaamaan!
















8 kommenttia:

  1. Hianoja kuvia! Toivottavasti peura ei olisi ollu verottamas kenenkää puutarhaa.

    VastaaPoista
  2. Hienoja kuvia, varsinkin nuo ihanat scillakuvat pisaroineen!

    VastaaPoista
  3. Kannatti kokeilla uusia polkuja,ihania kuvia saitkin matkasi varrella!

    VastaaPoista
  4. Kauniita kuvia. Usein aamun seesteiset hetket ovat niitä parhaita. Niissä mieli lepää.

    VastaaPoista
  5. Kannatti lähteä aamuiselle retkelle. Kauniista kuvistakin välittyy rauha.

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!