perjantai 30. heinäkuuta 2021

Heinäkuun lopun kukkijat

 

Mökkipuutarhassa kukat kukkivat nyt parisen viikkoa etuajassa 'normaaliaikataulusta'. Kaikki eivät ole kuitenkaan  lähteneet hötkyilemään helteestä huolimatta...




Syreenileimut kukkivat suurinpiirtein samaan aikaan kuin ennenkin.





Samoin pihan syysleimut vasta aloittavat kukintaa.




Suopayrtti




Tiikerilija kukkii pari viikkoa etuajassa.




Tiikerililja Red Velvet on myös ehtinyt kukkaan. Jaksan ihastella tätä syvän punaista väriä!




Viime vuonna tämä lilja kukki ensimmäisen kerran ja sai kukat auki vasta syyskuussa. Ostin tämän nimellä Tiger Babies, mutta se taitaa olla oriental-lilja Muscadet. Tuoksuu ihanasti!




Istutin paljon pallerolaukkaa viime syksynä ja keväällä näkyikin kapeita laukanlehtiä, mutta vain muutama on nyt kukassa. Harmi, sillä tykkään tästä paljon.




Punakosmokset avautuvat, mutta niiden rivi on aika harva... Olen kastellut kylvökukkapenkkiä, mutta kuuma kesä on tehnyt tehtävänsä... Tässä lajike Fizzy Pink Dark Center.




Punakosmos Picotee




Kehäkukat ovat osoittautuneet myös hyviksi mesikasveiksi perhosille.




Tässä on kesän pikkuruinen suuri yllättäjä. Laitoin viime vuonna maahan soihtuliljaa. Ne talvehtivat ihan ilman suojausta ja nyt löysin n 10cm korkean kukkavarren. En olisi varmaan edes huomannut kukkaa, ellen olisi kitkenyt penkkiä ohi mennessäni. Ihana yllätys!




Lilan sävyisten gladioluksien joukossa on muutama oranssi kukkavarsi. Kukat ovat yhtä röyhelöiset kuin lilatkin. Mukava yllätys tämäkin!




Tykkään kovasti tästä istutuksesta. Narsissitupakkaa täytyy ehdottomasti kasvattaa myös ensi kesänä.


1 kommentti:

  1. Ihania värejä! Minullakin on tuo Red Velvet, mutta se ei vielä kuki. Toivottavasti minullakin on yhtä kauniin värinen! (Eikä jotain väärää lajiketta).

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!