maanantai 16. elokuuta 2021

Ruostekukka

 



Kun keväällä 2018 istutin esikasvattamani ruostekukan mukulat koristeheinäpenkin tyhjään kohtaan, en olisi arvannut, että tästä tulee monivuotinen ilo puutarhaani. Syksyllä  nostin sen mukuloita ylös ja yritin talvettaa niitä kellarissa -huonolla menestyksellä. Osan mukuloista jätin kokeeksi maahan, Katkaisin versot, kun ne olivat tuleentuneet ja peitin mukulat ylimääräisellä noin kymmenen sentin multakerroksella. Keväällä olin ihmeissäni, kun ruostekukka alkoi hitaasti versoa. Se myös kukki, vaikka vasta myöhään elokuussa. Siitä lähtien se on kukkinut joka vuosi. Ruostekukan kasvupaikka on puolivarjoinen, mikä varmaankin hidastaa kukintaa. En kuitenkaan raaski siirtää sitä, sillä kasvupaikka koristeheinäpenkin hiekalla kevennetyssä maassa on sille ilmeisen mieleinen. 




Kasvustosta tulee vuosi vuodelta tuuheampi ja kauniimpi. Sirosti kaartuvat, terveen vihreät lehdet ovat kauniit koko kesän ennen kukintaa. Se pysyy pystyssä sateissa ja tuulissa ja näyttää kestävän kuivuuttakin.






Rakastan oransseja kukkia ja tässä on upea lämmin sävy.






Tämä helteinen kesä on ollut ruostekukan mieleen ja se aloittikin kukinnan jo elokuun alkupuolella. Ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, se jatkaa kukintaa ensimmäisiin pakkasiin saakka.






8 kommenttia:

  1. On se vaan kaunis ja ihailua lisää hieno onnistuminen.
    Kiitos tarinasta. Siirsin esikasvattamani ruostekukan kesäkuun alussa penkkiin, jossa se saa lähellä kasvavasta pensaasta hieman varjoa. Ajattelin jättää ruostekukan maahan ja toimia näiden ohjeidesi mukaisesti. Jollei selviä talvesta, taidan kokeilla seuraavaksi toista paikkaa. Yleensä olen kasvattanut ruostekukkaa ruukussa, jossa en joka kerta ole saanut sitä edes kukkimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin kävi aiemmin niin, ettei ruukussa oleva ruostekukka ehtinyt kukkia. En tiedä onko niiden väreillä tai lajikkeilla eroa kestävyydessä. Taidan itsekin kokeilla tämän kasvatusta toisessakin kukkapenkissä.

      Poista
  2. Upeaa, että sait ruostekukan talvehtimaan kasvupaikallaan. Kuvasi osoittavat, että ruostekukka sopii todella kauniisti tuohon paikkaan kaveriensa keskelle. Kaunis kokonaisuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Kaverina on japaninsaraa, soikkoratamoa ja tähtililjaa. Jokainen niistä kukkii vuorollaan ja on muinakin aikoina kaunis.

      Poista
  3. Wow ! Absolutely beautiful !

    VastaaPoista
  4. Olen luullut, että ruostekukka ei selviä meidän talvista. Täytyypä pistää mielen viereen ja istuttaa maahan ensi kesänä. Ruukussa olen yrittänyt pari kertaa, ja huonolla menestyksellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suotuisalla kasvupaikalla selviää ja tässä on pärjännyt ylimääräisen multakerroksen suojassa. Läpäisevä maa auttaa talvehtimisessa. Aurinkoinen kasvupaikka olisi myös eduksi, jotta kukinta ei viivästy ihan kesän loppuun.

      Poista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!