tiistai 17. toukokuuta 2022

Kylvöpäivä

 

Sunnuntaina sain kaksi pientä apulaista tekemään kanssani kevätkylvöjä. Lapsenlapseni Hilda 3v ja Elea 9kk olivat mumman apuna. Laitoimme lavankaulukseen pienen kasvimaan, johon tuli porkkanaa, retiisiä ja lehtisalaattia. Kolmevuotias haluaa jo itse hakekea syötävää kasvimaalta ja on turvallisempaa, jos hänellä on tietty rajattu alue, josta sitä hakea. Lavankauluksen ulkopuolella kun kasvaa sormustinkukkaa ja ukonhattua ym syötäväksi kelpaamatonta...


Hilda innostui kovasti siementen peittelystä ja 9kk Eleakin oli innokkaasti taputtelemassa multaa.




Kylvimme myös Hildalle oman kukkapenkin, johon hän halusi sinisiä kukkia. Kylvimme ruiskukkaa, pallerokiurunkukkaa, neidonkieltä, espanjanneitoa ym. Tässä penkissä kasvaa jo kukassa olevaa kevättaskuruohoa ja viime kesänä kylväytynyttä puna-ailakkia, joka kukkii ihan kohta. Penkin reunassa on myös nousussa tulppaaneita.




Hilda oppi ripottelemaan siemenet hienosti hajalleen mullan pinnalle.




Istutuskauhakin pysyy jo kädessä :)




Mökin pihassa oli yksi isokukkainen narsissikin avaamassa kukkaa, lajike Professor Einstein.




2 kommenttia:

  1. Selvästi pieni puutarhuri siellä kasvamassa kilpaa kukkien kanssa ♥
    Ihanaa yhdssä touhuamista, itsekin muistan lapsuudesta puutarhapuuhat yhtenä kivoimmista. Niin vanhempien kuin isoäidinkin kanssa.

    VastaaPoista
  2. Ihanat pienet kylvöapulaiset. Hienoja hetkiä, jotka tulevat jäämään niin mumman kuin lastenlastenkin mieleen.

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!