tiistai 14. kesäkuuta 2022

Kukkia, pörinää ja sietämätöntä ininää...

 


Uudet kasvit tulevat kukkaan yksi toisensa jälkeen. Pihassa on nyt aika monta kurjenpolvea kukassa.



Metsäkurjenpolvi on kukkinut muutaman vuoden ajan yhdessä kukkapenkissä. Se näyttää olevan tehokas lisääntyjä, sillä nyt sitä kasvaa useammassakin paikassa. Vaalean lila metsäkurjenpolvi on kaunis.




Tummakurjenpolvi kukkii. Ikävä kyllä se leviää sellaisella vauhdilla, että minun täytyy varmaankin luopua siitä. Se on hyvä kasvi pölyttäjille ja sen kasvusto on komean kokoinen, mutta ne siementaimet joita on kaikkialla... Ne on sentään helppo erottaa ja kitkeä pois.




Isompikukkainen idänkurjenpolvi ei tee siementaimia ainakaan niin paljon. Sekin on kasvattanut hyvän kokoisen kasvuston.




Akileijoja avautuu joka päivä lisää.




Kuolanpioni on jo kukinnan loppusuoralla. Kimalaiset rakastavat sen runsaita heteitä.




Valkopeippi -yksi näistä kasveista, joille olen antanut pikkusormen, mutta jotka haluavat koko käden. Valkopeippi on itse valinnut uusia kasvupaikkoja puutarhassa, muodostaen tiheitä kasvustoja. Kimalaiset rakastavat sitäkin.




Kasvien kuvaaminen viikonloppuna oli yhtä tuskaa. Hyttysiä oli varsinkin aamuisin valtavasti. Niitä tallentui kuviinkin...




Pihani on sen verran varjoinen, että syreenit ovat vasta nyt tulossa kukkaan.




Laukkojen kukat avautuvat.




Välillä vähän laajempaa yleiskuvaa pihasta. Takapiha aamuvalossa...




...ja etupihaa iltavalossa.
























7 kommenttia:

  1. Upean monimuotoinen rantapuutarha sinulla ... pölyttäjätkin tykkäävät varmasti.

    VastaaPoista
  2. Ah, miten ihanat taka- ja etupiha!
    Tummakurjenpolven voi antaa valloittaa isommalla pihalla, jossa siitä on hyötyäkin, mahtuupahan vähemmän rikkaruohoja... tänään kyllä kitkin sitä ja akileijaa oikein raskaalla kädellä, sieltä seasta löytyi ihan hukuksissa keijunkukkaa ja tellimaa, muun muassa.

    VastaaPoista
  3. Tummakurjenpolvi ei viihtynyt meillä, se muutti varmaan teille :D
    Nyt alkaa puutarha antaa parastaan, joka puolella avautuu tosiaan päivittäin jotain uutta.

    VastaaPoista
  4. Mukava kun puutarhasta löytyy pörriäisillekin mieluisia kasveja! Nyt pörriäisiä onkin näkynyt todella paljon.

    VastaaPoista
  5. Yhdyn täysin Pionin toteamukseen. Hienoa, että puutarhasta löytyy pörriäisillekin mieluisia kasveja. Kaunista.

    VastaaPoista
  6. Meillekin pamahti viime viikolla massiivinen mäkäräis ja hyttyshyökkäys, toivon populaation kuolevan nopeasti.
    Jouduin siirtämään tummakurjenpolven arboretumiin, koska se valtasi rajusti tilaa naapureiltaan puutarhan puolella ja ratkaisu oli hyvä. Nyt sillä on tilaa levitä ihan rauhassa ja pölyttäjät tykkäävät. En ymmärtänyt näkemieni kuvien perusteella, että tummakurjenpolvi on niin kookas kasvi.
    Metsäkurjenpolvi on niin kaunis.

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!