sunnuntai 31. heinäkuuta 2022

Salkoruusuja!

 


Visby on tunnettu paitsi ruusuistaan, myös salkoruusuistaan. Ja kylläpä niitä olikin monen värisiä rakennusten seinustoilla. Yhtään kerrottua salkoruusua en nähnyt, mutta monta yksinkertaista erilaisissa väriyhdistelmissä tuli ikuistettua kuviin.















Olen useamman kerran yrittänyt saada salkoruusuja viihtymään omassa pihassa huonoin tuloksin. Yhtenä vuonna messuilta ostamani kerrotut juurakot kukkivat hienosti, mutta yleensä ruukkuun istuttamani juurakot lopettavat kasvunsa, niin kuin tänäkin vuonna. Siemenestä kylvetyt tekevät kyllä ruusukkeen, mutta eivät selviä talvesta. No jatketaan harjoituksia!




5 kommenttia:

  1. Toivottavasti jonakin vuonna onnistut salkoruusujen kanssa! Täältä talvi vei valitettavasti molemmat salkoruusut, olivat kasvaneet samoilla kohdilla jo vuosia, kun eivät olleet päässeet kukkimaan, ehkä liian varjoinen paikka, ja joskus myös peura kävi syömässä kukkavarret.
    Nuo Visbyn kujat köynnös- ja salkoruusuineen ovat hurmaavat! Ja tästä tajusinkin, että minun täytyy laittaa seuraavat salkoruusut ihan vanhan talon paahteiselle seinustalle, siinä on kuivaa ja luulisi niiden pärjäävän nimenomaan sellaisessa paikassa. Olisi kovin perinteisen näköistäkin!
    Nukkasalkoruusu minulla viihtyy hyvin, ja se taitaa myös olla enempi perenna, ihana vaaleankeltainen - oletko kokeillut sitä? Taimia ei taida kovin helposti löytää, itse kasvatin siemenestä.

    VastaaPoista
  2. Salkoruusut ovat ihania, ovat sitten tummaa tai vaaleaa taustaa vasten. Aina löytyy sopiva sävy! Itse ole kokeillut pariin kertaan kylvöjä. Ekalla kertaa onnistui todella hyvin ja kukkivat vuoden päästä kauniisti, toisella kertaa sain kyllä taimia, mutta ne eivät selvinneet talvesta.

    VastaaPoista
  3. Onpa upeita värejä! Oliskohan tuo ruukussa kasvatus se, miksei onnistu... hmmn? Itselle oli yllätys, että omani kasvavat jo kolmatta kesää ja toinen kukinto siis tulee. Olen enemmän kuin iloinen :D Onnea sulle kasvatuksiin!

    VastaaPoista
  4. Onpa kauniisti kukkivia salkoruusuja. Minullakin hyvin tummakukkainen 'The Watchman' kukkii parhaillaan.

    VastaaPoista
  5. Upeita! Pitääkin ens vuonna taas kokeilla. Kerran kylvin ulos, mutteivat oikein kasvaneet eivätkä selvinneet talvesta.

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!