perjantai 2. syyskuuta 2022

Loppukesän kukkijoita



Valkoinen, myöhäinen syysleimu pääsi kukkimisen vauhtiin vasta elokuun viimeisellä viikolla. Tiikerililjat sen vieressä olivat kukkimisensa loppusuoralla. Nämä muodostivat raikkaan väriparin.




Punalatvani on myös lajiketta, joka kukkii aina vasta elokuun lopulla. 




Kallionauhuksetkin tulivat kukkaan vasta elokuun lopulla. 




Yksinkertainen suopayrtti on jäänyt vähän ahtaaseen paikkaan. Se ei ole yhtä agressiivinen leviäjä, kuin kerrottu suopayrtti. Tätä täytyy siirtää sellaiseen paikkaan, jossa se pääsisi paremmin esille.




Lumotupakka on yksi tämän kesän kylvökokeiluista. Laitoin siemenet multaan maaliskuun alussa. Taimet kasvoivat hyvin ja venymättä ihan huoneen lämmössä. Istutin niitä eri puolille puutarhaa kesäkuun alussa. Odotin, että kasvi olisi ollut narsissitupakan tai koristetupakan tyylinen, mutta se osoittautuikin korkeaksi, reilun metrin korkuiseksi, aika pienikukkaiseksi kasviksi. Kukat vaihtavat väriä kukinnan edetessä valkoisesta punaiseen, mutta ne ovat niin pieniä ja harvakseen pitkissä versoissa, että kasvin koristearvo jää mielestäni pieneksi. Kiinnostava kokeilu kuitenkin!




Lumotupakat kukkivat vielä täyttä päätä elokuun lopulla. Joukossa yksi narsissitupakkakin.




Daalia Blue Boy vaan parantaa tahtiaan kesän edetessä loppuun.


Aurinkoista syyskuuta blogini lukijoille!
 

2 kommenttia:

  1. Kaunista kukintaa! Lumotupakan olemus on kyllä kaunis, keveä. Mutta tosiaan on mitättömämmän näköinen kukinta verrattuna muihin.

    VastaaPoista
  2. Onneksi syksylläkin saa vielä nauttia kauniista kukinnasta. Kaunis Blue Boy.

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!