lauantai 12. tammikuuta 2013

Talvipäivä

Tänään ajelin yhdisteltylle autonhuolto-, kyläily- ja kuvausreissulle Teiskoon. Pilvet rakoilivat päivän kuluessa lupaavasti ja iltapäivällä paistoi jo hetken aurinko. Liikkuminen aurinkoisessa maalaismaisemassa piristi kummasti mieltä!

 

 
Kämmenniemessä on vuonna 1899 valmistunut  Aunessilta, jonka oli käytössä 1980-luvun alkuun saakka. Silta on niin kapea, että on vaikea uskoa, että se on riittänyt liikenteelle vielä niinkin pitkään. Nykyisin silta on museona.
 

 
Kalpea aurinko.
 

 
Näkymä Näsijärvelle.
 

 
Hempeä talvimaisema.
 

 
Vastarannalle paistaa iltapäivän aurinko
 
Mukavaa viikonlopun jatkoa sivullani vieraileville!

41 kommenttia:

  1. Kauniita talvikuvia. Täällä Helsingissäkin paistoi aurinko tänään.

    VastaaPoista
  2. Täälläkin aurinko näytti itseään aamupäivällä muutaman tunnin ajan;harmi,kun laiskotti niin kovasti etten jaksanut vääntäytyä pakkaseen kuvailemaan,mutta onneksi sinä pääsit tallentelemaan kauniita maisemia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina ei jaksa lähteä, mutta yleensä saa olla sitten tyytyväinen, kun saa lähdetyksi :)

      Poista
  3. Tosi hieno ilma :)
    Erityisesti minua sykähdytti kuvasi Näsijärvelle, Ah.. Upea!!

    Ajelin tänään äitini kanssa ja ihastelin ihania talviasuisia puita auringon paisteessa, vaan eipä ollut kamera mukana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein ne parhaat näkymät jäävätkin kuvaamatta. Näsijärvi näytti vieläkin eksoottisemmalta, kun mitä kuvaan sain taltioitua.

      Poista
  4. Oli meilläkin aurinkoa tänään iltapäivällä hetken, mutta jotenkin vilutti niin, että ei tullut lähdettyä ulos. Tässäpä sitä saa ihailla oikein komeita talvimaisemia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin oli noin 12 astetta pakkasta ja olin ihan jäässä, kun ajelin maalaisteitä ja nousin aina välillä autosta kuvaamaan. Fiatin lämppäri ei ole kovin tehokas :)

      Poista
  5. Huoh, tuli ihan nuoruus mieleen tuosta Aunessillasta kun poikakaverin prätkänperässä tuli usein tuolla ajeltua ;) Kauniit talvikuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin se liittyy lapsuuteen. Ajettiin aina sen yli täyttä vauhtia, kun oltiin menossa mökille Teiskoon ja mahan pohjasta kouraisi aina mukavasti moisen hyppyrin ylitys :)

      Poista
  6. Tosi ihana silta ja kauniita talvisia näkymiä. Kivaa, että vihdoin oli valoisa päivä :)

    VastaaPoista
  7. Sillan alta meni muinoin Krinuola-laiva Isosaareen...
    Ihanaa, päivät pitenee ja valoa alkaa tulla ihan eri malliin, niin kuin tänäänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamutkin alkavat valjeta jo vähän aikaisemmin, kevättä kohti :)!

      Poista
  8. Hyvät kuvat sillasta, jossa on nostalgiaa, tyylikäs kivisilta. Päiväsi on ollut kaunis ja myös sait nkauniita talvikuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivoin niin kovasti aurinkoista päivää, kun olin menossa tuonne 'pohjoiseen'. Ilokseni sen sainkin!

      Poista
  9. Olikin mielenkiintoista kuulla tuosta Aunessillasta vähän enemmän. Se on tunnettu silta. Olen sitä itsekin käynyt kuvaamassa. Komea paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on komea. Wikipediasta luin, että sen kivikaari olisi Suomen suurin ja pohjoismaisestikin merkittävä.

      Poista
  10. Voi miten romanttinen silta...Tuonne pitäs päästä kesällä haaveilemmaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaarisillat ovatkin niin romanttisia! Nykyään ei tehdä mitään yhtä kaunista.

      Poista
  11. Viimeinen kuva on kaikkein paras! Todella hieno ja sen voisi vaikka suurentaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmitti, kun en päässyt kuvaamaan vastarantaa esteettä rantakasvillisuuden takia. Kaislat tuovat kuvaan kuitenkin omaa tunnelmaansa.

      Poista
  12. Ihanat Näsijärviotokset. Mukavaa sunnuntaipäivää sinulle.

    VastaaPoista
  13. Ihania kuvia ja auringon kalpea pilkahdus saa hymyn huulille, toivoa tulevasta valosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivien pitenemisen huomaa jo, kevättä kohti ollaan menossa :)

      Poista
  14. Komeat kuvat!

    Eilen meilläkin vähän pilkisti aurinko, nyt taas harmaata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tasaisen harmaa päivä täälläkin, onneksi olin eilen likkeellä.

      Poista
  15. Vilken vacker stenbro. Den påminner mycket om en bro i Karlstad i Värmland (där jag kommer från). Underbara vinterbilder. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aunessilta är ett lokalt landmärke, idag är det inte används, men det är ett museum.

      Poista
  16. Taas niin upeita kuvia. Blogissani olisi sinulle haaste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kruunuvuokko! Täytyypä käydä katsomassa...

      Poista
  17. Ihania kuvia! Tuo viimeinenkin on NIIN kaunis. Kultainen metsä viileässä siniharmaudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmitti, kun en päässyt kuvaamaan paremmin tuota kultaista metsää rantapusikon takia...

      Poista
    2. Kuvan etuala ruovikkoineen juuri kehystää kultaista metsää niin kauniisti ja tuo kuvaan syvyyttä :)

      Poista
  18. Ihania kuvia, ihana ja kuvauksellinen silta.

    VastaaPoista
  19. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  20. Ompa upea kivisilta yksiholvinen ja leveä!! Kotikylässäni on myös vanha kaunis kivisilta vuodelta 1832. Silta on kaksiholvinen ja satakunnan vanhin. Kyllä kivi on kaunis!

    VastaaPoista
  21. Aunessillasta yleensä ajoi yksi auto kerrallaan yli, vastaantulija odotti kärsivällisesti siellä sillan toisessa päässä vuoroaan. Olin aika hiljattain 80-luvun alussa saanut ajokortin ja olin aika rämäpäinen naiskuski. Tulin sillalle ja Terälahden suunnalta pukkasi auton ja asuntovaunun yhdistelmä yhtäaikaa kanssani... Tuumasin, että mennään sitten ja niin me vaan molemmat siihen mahduttiin, eikä ollut edes tiukkaakaan :D. Nyt, kun siitä kävellen kuljen yli, mietin aina, että miten ihmeessä se temppu oli mahdollinen, kun silta tuntuu niin kovin kapoiselta.

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!