Mökkijärvellä asustaa joutsenia, mutta ei siinä lahdelmassa, minkä rannalla mökkini on. Niiden huutoja kuuluu silloin tällöin järveltä ja muutaman kerran olen nähnyt niitä lennossa järven yllä. Yhtenä helteisenä päivänä näin kahden joutsenen lipuvan mökkilahden toisella rannalla. Nappasin tietenkin kameran ja menin laiturille ja yritin saada niistä kuvia matkan päästä. Joutsenet lipuivat kuitenkin aina vaan lähemmäs. Ne napsivat kiireettöminä vesikasveja nokkaansa ja kurottelivat välillä pohjastakin jotain syötävää. Ihmeekseni ja ilokseni ne tulivat ihan lähelle kuvattavaksi. Laiturilla seisova paparazzi ei häirinnyt niiden arvokasta uiskentelua ja ateriointia ollenkaan :)
Vastavalo vähän häiritsi kuvaamista. Vaikka tuo laulujoutsen ei enää olekaan mikään harvinainen näky, niin aina se säväyttää!
Hyvää heinäkuun ensimmäistä viikkoa sivullani vieraileville!
Ihanat joutsenkuvat.
VastaaPoistaJoutsenia ei näkynyt viime kesä ollenkaan mökkirannassa, olen niin iloinen, että nyt ne kävivät vierailulla :)
PoistaUpeita lintuja ja ihanat kuvat! Täällä merellä onkin vain kyhmyjoutsenia, ne eivät ole ollenkaan noin sulokkaita. Laulujoutsenia näkyy vain muuttomatkoilla.
VastaaPoistaKyhmyjoutsenet ovat omalla tavallaan todella komeita. Keväällä juuri ihailinkin ruotsinlaivan kannelta muuttomatkalla olevia joutsenia, jotka olivat kerääntyneet merenlahtiin.
PoistaAina joutsenen näkeminen sävähdyttää, on se niin upean näköinen ja oloinen. Todella kauniit kesäiset kuvat sait joutsenista.
VastaaPoistaPariskunnan liikehdintä oli hyvin arvonsatuntevaa :). Ihana, kun pääsin niitä kuvaamaan mökkirannassa.
PoistaIhanaa mökkielämää sinulla kasvien ja vesilintujen kanssa kauniin järven rannalla. Voi mikä kesä! Mielenkiintoinen paikka tuo kartanon raunio, -sellaiset aina on :) Luulin ensin, että alat esitellä Verkko_Matin asumuksen raunioita sieltä Luopioisista. Viime kesänä tutustuin tarinaan ;)
VastaaPoistaVerkko-Matin tarinaa en ole kuullutkaan, täytyypä ottaa selvää... Ja, kyllä tämä on ollut ihana kesä :)!
PoistaBeautiful swans!
VastaaPoistaYes, swans are always a beautiful and impressive sight.
PoistaIhanaa heinäkuun alkua myös sinulle ♥
VastaaPoistaKiitos, toivottavasti kelit suosivat lomalaisia tässäkin kuussa :)
PoistaJoutsenet on kyllä järvien kuninkaita ja kuningattaria. Niitä on ihana seurailla.
VastaaPoistaJärvellä näkyy kuikkia joka päivä ja ne ovat upeita lintuja, mutta joutsenet todella ovat järven kuninkaallisia.
PoistaHienot kuvat joutsenista! Missä poikaset?
VastaaPoistaLuulen, että on sellainen kihlapari, joka ei vielä pesi tänä vuonna. Nämä vaikuttivat nuorilta linnuilta.
PoistaJoutsenet ovat ylväitä lintuja. Meidänkin järvellä asustelee yksi pariskunta.
VastaaPoistaNäitä hienoja lintuja katselisi mökkirannassa useamminkin. Toissa vuonna järvellä näkyi kahdentoista nuoren joutsenen parvi usean päivän ajan. Niitä oli upea seurata.
PoistaIhana vierailu:)
VastaaPoistaKauniita ovat, linnut ja valokuvat!
Tämä oli kovasti odotettu vierailu :). Viime vuonna petyin, kun rannassa ei näkynyt joutsenia kertaakaan.
PoistaKomeita kavereita!
VastaaPoistaKyllä :)
PoistaTämä pari pesii ehkä vasta ensi vuonna. Toivottavasti tuovat silloinkin poikasensa mökkilahteen ruokailemaan.
VastaaPoistaKyllä joutsenet ovat niin kauniita,että ei niitä väsy katselemaan. Tosin voin kyllä seurata sorsiakin,vaikka kuinka pitkään :)
VastaaPoistaLinnut tuo eloa maisemaan. Kaupunkikodin parvekkeella seurasin äsken, kuinka västäräkki ruokki poikastaan auton katolla -heti tuli niin kesäinen olo :)
Poista