tiistai 15. kesäkuuta 2021

Kesäkuun puolessa välissä

 
Mökkipuutarhan kukkapenkit ovat täydessä kukassa. Akileijat, puna-ailakit, lemmikit ja nurmitädykkeet täyttävät ne paikat, joita jää alkukesän perennojen väleihin.



Olin tosi iloinen, kun kuolanpionissa oli vielä viime viikonloppuna kukkia. Luulin, että kukinta olisi nopeasti ohi viime viikon helteissä, mutta ihanaa, kun sain vielä nauttia sen kukinnasta.




Sinivalkoinen lehtoakileija.




Portailla on ruukussa markettaa ja kyönnöskoisoa, joka on nyt päässyt kunnolla kukkimisen alkuun.




Laukkojen violetit pallot tuovat väriä kukkapenkkeihin.




Idänunikko aloittelee kukintaa. Sateet ovat painaneet osan varsista alas, mutta nuput kurottelevat ylöspäin.





Purppuratulikukka kukkii taas tapansa mukaan kukkapenkin ulkopuolella ja niin lähellä käytävän reunaa, että saa aina varoa, ettei katkaise ohimennessään korkeaa, tähkämäistä kukintoa.




Valkoisia akileijoja on tänä vuonna todella paljon.




Valkoinen siperianunikko.




Idänkurjenpolvi




Illakko on ehtinyt kukkaan. Ilokseni siementaimia on ilmestynyt sinne tänne puutarhaan.



4 kommenttia:

  1. Kyllä on kauniita kuvia kauniista kukista 🤍 Varsinkin akileijat ovat tänä kesänä kiinnittäneet huomioni ja olen yrittänyt niitä kylvää omaan pihaankin lisää, mutta jotenkin en ole onnistunut. Pitääkin käydä taas katsomassa, onko lehtiä näkyvissä. Kukkia ei ole ainakaan.
    Kauniita kesäpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  2. Niin kaunista ja monipuolista kukintaa.

    VastaaPoista
  3. Kauniit kukat. Köynnöskoiso on ihan outo nimenä, mutta kukka on hyvinkin tutun näköinen. Sehän on kuin perunanakukka ja peruna on koisojen sukua.

    VastaaPoista
  4. Onpa kaunista kukkaloistoa! 😊 Oma piha on vielä niin alkutekojöissä, että täällä ei kuki kuin ihan pari yksilöä ja todella pienesti. Ihana katsella muiden pihoja ja unelmoida 😍

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!