sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Metsän keskellä virtaa joki

Lähellä siskoni kotia on pieni joki, joka pysyy osittain sulana läpi talven. Joessa on sen verran kalaa, että siinä viihtyy asukkaana saukko, jonka siskoni oli onnistunut näkemään pari viikkoa aiemmmin. Lähdin lauantaina siskoni kanssa kävelylle saukkojoelle.



Parina päivänä oli satanut uutta lunta ja metsä oli kaunis valkoisella kuorrutettuna. Kun liikkeellä oli kaksi naista ja koira, ei voinut elätellä kovin suuria toiveita siitä, että näkisimme joella arkaa saukkoa. Joen rannoilla näkyi kuitenkin merkkejä sen asustelusta.




Tällä kohtaa saukko on noussut jäälle ja makoillut siinä. Edellisyön lumisade on peittänyt jälkiä.




Vähän edempää joelta löytyi tuore makoilupaikka. Tässä saukko on oleillut samana aamuna.




Joen vastarannalta on polku, jota pitkin saukko on liikkunut. Sillähän on tapana liukua lumessa mahallaan. Polku näytti siltä, että saukko on kulkenut sitä aiemmin samana aamuna.




Tummana virtaava vesi näyttää aina sykähdyttävältä talvisen luonnon keskellä. Kauniit jääpitsit koristavat sulapaikan reunaa.


Mukavaa sunnuntaita!




10 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia. Oli mukava seurata matkaanne ja jännittää, näkyykö saukkoa. Se lienee sen verran vikkelä eläin, että olisi varmaankin ehtinyt pulahtaa tuonne tummaan veteen äänenne kuullessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saukko ilmeisesti oli paikalla, sillä jokea lähestyessämme kuulimme molskahduksen ja näimme jonkun isomman otuksen katoavan pinnan alle. Koiran kanssa ei voinut jäädä paikalle odottelemaan, näkyisikö sitä vielä.

      Poista
  2. Talven kaunista taikaa! Saukkoja minäkin odottelen näkeväni tuolla joella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä, että tuollainen villieläin saattaa asua näin lähellä ihmisastusta. Mahdollisuus paeta veteen taitaa antaa sille turvallisen olon.

      Poista
  3. Saukko on niin veikeä kaveri, että olisipa hienoa nähdä se tuolla pulikoimassa, onneksi sentään jäljet jäävät. Hienot kuvat retkeltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin olisi ollut hienoa nähdä se. Jossakin siellä vedessä se piileksi ja odotteli, että rauhan häiritsijät poistuisivat.

      Poista
  4. Virtaava vesi talvella on kuin keidas lumimaassa.

    VastaaPoista
  5. Hieno paikka! Olisi upeaa nähdä saukko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Tuonne kannattaisi mennä yksin seurailemaan näkyisikö saukkoa.

      Poista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!