lauantai 24. heinäkuuta 2021

Kirsikoita

 

Mökkipuutarhassani kasvaa kirsikkapuu, joka nyt on tehnyt ensimmäisen kunnon sadon. Istutin puun syksyllä 2012 työkaverini pihasta saadusta alusta. Lajike ei ole tiedossa. Alku ei ollut oikein auvoinen; pieni taimi näytti kuivuvan ja kuihtuvan. Jätin sen kuitenkin paikalleen, koska ajattelin, että siinä vielä olisi elämää. Keväällä taimi kasvattikin juuresta joitain alkuja. Kirvat kiusasivat hentoja alkuja ja seuraavana talvena jänis söi melkein koko pienen puun. Aina juurelta nousi kuitenkin jotain vihreää ja viimein puu pääsi kunnon kasvuun. Viime vuonna se teki ensimmäiset marjat ja tänä vuonna sain kerätä jo satoakin. 






Marjat ovat happamia, mutta mehukkaita. Aivan täydellisiä hillomarjoja.

7 kommenttia:

  1. Viime viikonloppuna poimin isän apuna kirsikoita tikkailla kurotellen. Juuri noiden kirsikoiden näköisiä ovat. Myös se puu on vesasta kasvatettu. Antaa runsaan sadon nyttemmin joka vuosi.

    VastaaPoista
  2. Kannatti antaa pienelle taimelle mahdollisuus. Kauniita kuvia.

    VastaaPoista
  3. Kuvat ovat niin kauniita, että tekisi mieli ottaa kirsikka suuhun. Vaikea taival, mutta kannatti seurata.

    VastaaPoista
  4. Onneksi annoit pienelle taimelle mahdollisuuden vähän hankalasta alusta huolimatta!

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!